Sodankylän uusi monitoimikeskus otettiin käyttöön vuoden 2022 syksyllä. Kohde käsittää tilat 650:lle peruskoululaiselle sekä varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen noin 100 lapselle.
Monitoimikeskuksen palveluihin kuuluvat myös liikuntasali, auditorio, koulukirjasto ja nuorisotila sekä muita kulttuuritoimintoja, kuten paikallisten yhdistysten ja opistojen toimintaa.
Tähtikunnan kouluksi nimetty monitoimikeskus suunniteltiin käyttäjälähtöisesti ja siitä haluttiin moderni ja monikäyttöinen kohde, jonka tilat ovat muunneltavia ja joustavat käyttäjien tarpeen mukaan.
Ympäristöarvot on myös huomioitu ja esimerkiksi sähköntuotannosta vastaa osittain kohteen seiniin asennettu oma aurinkovoimala.
Koska kohteen tilaratkaisuissa haluttiin huomioida tilojen muunneltavuus ja ekologisuus, olivat muuntojoustavat ja helposti uudelleen käytettävät kotimaiset järjestelmäseinät luonteva ratkaisu monitoimikeskuksen väliseinärakenteiksi.
HSL Group toimitti kohteeseen puulasiseinät jotka ovat oivallinen ratkaisu vaativaan oppilaitosympäristöön. Lasiseinillä toteutettiin tilojen jakaminen pienempiin osiin kuten opetustiloihin ja eteistiloihin.
Lasiseinien ansiosta näkyvyys tilasta toiseen säilyy esteettömänä joka helpottaa valvontaa ja tekee tiloista valoisia sekä avaran tuntuisia.
Lasiseinät valmistettiin kunkin tilan mittojen mukaisina (Rw 37-42dB) ja tehokkaasti ääntä eristäviä (Rw 37-42dB) joka takaa häiriöttömän ympäristön opetukseen ja oppimiseen. Osa seinistä toteutettiin myös paloluokiteltuina (EI30).
Lasiseinien puitteet ja niiden yhteyteen toimitetut umpielementit ja lasiaukolliset kääntö-ovet sävytettiin kunkin asennustilan suunnitelmien mukaan ympäröiviin rakenteisiin sopiviksi. Lopputuloksena syntyi tyylikkäät ja käyttäjien tarpeet huomioivat tilat joissa on hyvä toimia.
Kaikki HSL Groupin tuotteet toimitetaan aina valmiiksi paikalleen asennettuina. HSL Groupin ammattilaiset vastaavat seinien ja ovien ylläpito- ja muutostöistä, asiakkaan niin halutessa, kohteen koko elinkaaren ajan.
Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kaikkiin toimitilaratkaisuja koskeviin kysymyksiisi.
Voit soittaa meille numeroon:
+358 10 277 6500
tai lähettää sähköpostia osoitteeseen: asiakaspalvelu@hslgroup.fi