ideat suunnittelun tueksi

Ideoita suunnittelun tueksi

Työtavat ja työympäristön vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Tilojen muunneltavuus ja turvallisuus on keskeisessä roolissa uusien ja uudistettavien työtilojen suunnittelussa. Tältä sivulta löydät ideoita muun muassa työympäristön kehittämiseen ja työskentelyn tehostamiseen.

avokonttori turvallisemmaksi järjestelmäväliseinillä

Avokonttori turvallisemmaksi järjestelmäväliseinillä

Meneillään oleva koronapandemia asettaa uusia vaatimuksia työtiloille nyt ja tulevaisuudessa. Avokonttorit ja niissä lähekkäin sijoitetut työpisteet mahdollistavat tautien helpomman leviämisen työyhteisöissä. Avokonttoreista on siirrytty toistaiseksi etätöihin, mutta moni kaipaa jo takaisin toimistolle muiden ihmisten pariin. Jotta työskentely toimistolla etätyön sijaan on jatkossa mielekäs vaihtoehto, tulee työtilojen turvallisuuteen kiinnittää huomiota aivan uudesta näkökulmasta.

Erillisiä turvallisia tiloja

Avoimiin tiloihin voidaan helposti luoda muuttuneen tarpeen mukaisia uusia ja turvallisia tilaratkaisuja muuntojoustavilla järjestelmävälisenillä. Koska järjestelmäseinät ulottuvat lattiasta kattoon saakka, ne muodostavat toisistaan täysin erillisiä ja turvallisia työtiloja. Järjestelmäseiniä voidaan käyttää myös tilanjakajina, jolloin työpisteitä voidaan sijoittaa tiloissa vapaammin turvavälit huomioiden.

Tiloja yksilötyöskentelyyn ja kohtaamisiin

Järjestelmäväliseinillä luot avokonttoriin nopeasti erillisiä yhden henkilön työhuoneita, tiloja ryhmätyöskentelyyn sekä näyttäviä neuvottelutiloja suuremmalle osallistujamäärälle. Voit myös tehdä toimistosta tartuntojen kannalta turvallisemman rajaamalla ulkopuolisten henkilöiden vierailut heitä varten erikseen luotuihin tapaamistiloihin. Näin vierailijat eivät kulje koko toimiston läpi saapuessaan tapaamisiin.

Nopea asennus ja helppo muunneltavuus

Järjestelmäseinät valmistetaan aina yksilöllisesti kohteen vaatimusten perusteella. Seinäelementit rakennetaan valmiiksi jo tehtaalla, jolloin asennus on kohteessa nopeaa ja pölytöntä, eikä siitä aiheudu juurikaan haittaa toimiston normaalille käytölle. Jos muutostarpeita tulee, tehtyjä tiloja on helppo muunnella ja tarvittaessa seinäelementit voidaan siirtää nopeasti toiseen paikkaan.

Tyylikkäät ääntä eristävät järjestelmäväliseinät valmistetaan lasi- tai umpirakenteisina, ja puitteiltaan asiakkaan toivomusten mukaan sävytettyinä ja varusteltuina.

Tutustu vaihtoehtoihin tästä.

Jätä yhteydenottopyyntö

    Yritys

    Yhteyshenkilö

    Sähköposti

    Puhelinnumero